Kysymyksiä ja vastauksia
Tässä voitte kysyä ja ilmaista uusia asioita suvustamme. Voitte myös vastata kysyjälle.
Nostalgiaa vuodelta 1966
Osmo Ikolan arkistosta löytyi tämä hieno kuva sukukokouksesta, joka oli Ikaalisissa 24.7.1966. Kuva on otettu Salmion pihalla.
Sukukokous Espoossa 1972
Tästä Espoon kuvasta voi jo sanoa, että siinä on historian havinaa. Katsokaa ensimmäisellä rivillä istujia. Siinä ovat sukuseuramme perustajat. Jokaisesta heistä haluaisin oman artikkelin tähän sivuston osaan. Lähettäkää juttu kuvineen Upille Karkkuun.
Sukukokous Karkussa 1987
Kokouksessa oli noin 70 osanottajaa, kuvasta päätellen, ja asiaa oli monenlaista. Perehdyttiin Aatto Salmion keskenjääneeseen, mutta varsin perusteelliseen tutkimukseen suvun esivanhemmista. Tätä teemaa seuraten kuului ohjelmaan Urpo Vuorenojan opastuksella kotiseutukierros linja-autoilla. Pysähdyimme useassa paikassa ja kuulimme sukuumme liittyviä tarinoita.
Sukuviiriä suunniteltiin ja se toteutuikin jo seuraavaan kokoukseen mennessä.
Sukuneuvostoon valittiin: puheenjohtajaksi professori Osmo Ikola ja varalle hovioikeudenneuvos Lauri Salmio , molemmat Turusta. Jäseniksi tulivat Ilkka Jalas, Ilkka Rein, Ahti Ikola, Teuvo Vuorenoja, Pirkko Joensuu, Veikko Lakkala, Jaakko Myllymäki, Vilho Mäkelä, Pentti Lahtinen ja sihteeriksi Terhi Hotokka.