Tuomaan jälkeläiset
Aatto Salmio, Niilo Ikola, Lauri Salmio ja Helmi Pirilä loivat pohjan sukuseurallemme, joka perustettiin 6.4.1963. Sukututkimusmateriaalin keräsi ja tuotti kirjaksi Aatto Salmio. Tässä julkaisemme sen perustietoja.
UUTTA tutkimusta Ikolan suvusta!
Saila Karvinen on julkaissut 2010 tutkimuksensa omista esivanhemmistaan. Tässä alapuolella on linkitettynä pdf-versiona se osio, joka käsittää meidän Tuomas Ikolan sukusukuseuran kantavanhempia. Katso!
Sukujulkaisun alkusanat
Tämä julkaisu on Tuomas Ikolan Sukuseuran ensimmäinen ja siksi selostan lyhyesti seuran perustamisvaiheita ja tämän kirjasen syntyä.
Kansleri Niilo Ikolan käydessä Helsingissä kertoili hän usein minulle Tyrväästä ja siellä suorittamistaan tutkimuksista sekä täältä kotoisin olevasta suvustamme. Tällöin heräsi ajatus oman sukuseuran perustamisesta. Kutsuin 12. 1. 1963 kotiini pienen sukulaispiirin, jolle Niilo Ikola selosti sukuamme ja ehdotti perustettavaksi sukuseuran. Päätettiin ryhtyä toimeen ja seuran perustava kokous pidettiin Helsingissä Marttatalossa 6.4. 1963. Tilaisuuteen osallistuivat Vuorenojan, Selin-Salmion ja Selin-Ikolan sukuhaarat. Kokouksessa päätettiin perustaa sukuseura, joka sai nimekseen valitun kantaisän mukaan TUOMAS IKOLAN SUKUSEURA r.y. Rekisteröinti tapahtui 6. 2. 1970. Perustavan kokouksen jälkeen toimenpiteet sääntöjen laatimiseksi, seuran rekisteröimiseksi ja sukutietojen keräämiseksi suoritettiin Turussa Niilo Ikolan, Lauri Salmion ja Helmi Pirilän toimesta.
Seuran jäsenille lähetetyt kyselykaavakkeet sain haltuuni vasta v. 1970 ja tällöin alkoi varsinainen kirjoitustyö. Työni ai ana olen ollut yhteydessä moneen sukumme jäseneen ja aina saanut heiltä ystävälliset vastaukset kyselyihini. Erityisesti haluan kiittää Myllymäen veljeksiä, Matti Ruskeeta ja Aune Jokista suuresta avusta tietojen hankinnassa.
Valitsimme sukumme kantaisäksi Tyrvään Stormin Ikolan talon nuorimman pojan Tuomaan, koska halusimme pitää sukuseuramme pienehkönä ja siten helposti hallittavana. Toivottavasti työmme innoittaa Tuomaan veljesten jälkeläisiä perustamaan omat sukuseurat.
Tapiolassa 1. 8.1973
Aatto Salmio
s 4

Tämä kartta on vuodelta 1855. Juuri silloin kantaisämme Tuomas Ikola isännöi Harjasten torppaa vaimonsa Kaisan kanssa. Heillä on viisi lasta, joista jokaisesta tulee yhden Ikolan sukuhaaran perustaja.
Tuomas Ikolan suku
Tuomaan vanhemmat olivat kotoisin Tyrvään Stormin kylästä, isä Ikolan ja äiti Pakulan talosta. Tuomaan isä Johannes Juhonpoika syntyi 21. 11. 1763 ja kuoli 13. 9. 1842. Tuomaan äiti Elisabet Juhantytär Pakula syntyi 15. 11. 1763 ja kuoli 25. 7. 1831, vihkimisvuosi 1784. Johannes Juhanp. tuli Ikolan isännäksi isänsä Juha Mikonp. Ikolan kuoltua 30. 1. 1785. Ikolassa asui myös Johanneksen ainoan sisaren Elisabetin perhe, isäntänä Jakob Jakobinp. Ikola. Tämän kuoltua tuli tämän sukuhaaran isännäksi Johan Jakobinp. Ikola, jonka kanssa Johannes Juhanp. jakoi 1829 talon. Johanneksesta tuli Yli-Ikolan isäntä ja hänen sisarensa pojasta Ala-Ikolan isäntä.
Johanneksen lapset syntyivät Ikolassa:
1. Johan, s. 14. 12. 1785, k. 21. 2. 1833.
2. Maria, s. 22. 5. 1790, k. 30. 1. 1791.
3. Maria, s. 30. 8. 1791, oli kotonaan vielä 1817.
4. Valpuri, s. 22. 2. 1794 ja avioitui talollisen Tuomas Juhanp. Lipun kanssa 1827 ja k. 17. 10. 1875.
5. Liisa, s. 9. 6. 1796, avioitui 1824 trp. Johan Heikki Heikinp. Ryömän kanssa, k. 4. 4. 1869.
6. Matti, s. 26. 2. 1799, k. 18. 8. 1799
7. Matti, s. 21. 1. 1802, avioitui 1833 Anna-Stiina Matintr. Jaakolan, Ekon kylän Jaakolasta, kanssa. Hän oli Yli-Ikolan isäntä ja hän kuoli 26. 2. 1881.
8. Tuomas, s. 8. 1. 1805, sukumme kantaisä.
Tuomas Ikolasta nykypolveen eli vuodet 1805-1971
Tuomas Johanneksenpoika Ikola vihittiin 1834 seppä Juha Stenbergin tyttären Kaisa (Katariina) Stenbergin kanssa ja Tuomas muutti appensa luokse Tyrvään Lummajan kylän Harjasten torppaan, sai sukunimekseen vallitsevan tavan mukaisesti Harjanen. Hän isännöi torppaa kuolemaansa 12.11.1883 saakka. Katariina oli syntynyt Tyrvään Liuhalan kylässä 18. 9. 1808 ja kuoli Harjasten torpan emäntänä 7. 7. 1867 vanht seppä Johan Stenberg, s. 1773 ja k. Harjanen 28. 1. 1846 ja ratsutilallisentr. Valpuri Heikintr. Suikki, s. Karkun Karkunkylän Suikilla 18. 5. 1772 ja k. Harjanen 8. 9. 1846.
II Lapset, joista kustakin tuli oman sukuhaaransa vanhin:
1. Kustaa Vilhelm, s. 28. 3. 1835, taulu 2. Myllymäen sukuhaara.
2. Vilhelmiina, s. 11. 6. 1837, taulu 16. Vuorenojan sukuhaara.
3. Karl Herman, s. 3. 5. 1840, taulu 75, Selin-Salmion sukuhaara
4. Helena Karoliina, s. 31. 7. 1843, taulu 171, Anolan sukuhaara.
5. Johan, s. 27. 5. 1846, taulu 222, Selin-Ikolan sukuhaara