Maiju Vuorenoja on Sastamalan avainhenkilö 2009
Ikolan suvun miehet ovat onnistuneet kosimaan rinnalleen vahvoja naisia. Näin voidaan päätellä ainakin Vuorenojan sukuhaaran kohdalla, sillä kaksi Sastamalan avainhenkilöä väittää niin.
Sastamalan avainhenkilö
Vammalassa on ollut tapana julkistaa Tyrvään Sanomien toimesta "Vammalan avainhenkilö" kansanvallan päivänä 18. heinäkuuta. Nyt kun kaupunki on laajentunut Mouhijärven, Suodenniemen ja Äetsän kunnilla on uusi nimi SASTAMALA otettu käyttöön. Maiju Vuorenoja sai kunnian olla tämän uuden kunnan ensimmäinen avainhenkilö.
Maiju lupaa keksiä ja julkistaa ihania asioita Sastamalasta joka päivä!
Sastamala-oppaana ja kirkkovaltuutettuna sekä monen tapahtuman tuupparina tunnettu Maiju Vuorenoja haluaa haastaa kaikki kynnelle kykenevät tuomaan julki hyviä asioita Sastamalasta. Siinä sivussa sai Tyrvään Sanomatkin ottaa haasteen vastaan. Päätoimittaja Minna Ala-Heikkilä hyväksyi heti idean ja Tyrvis saa oman "riamukkaan nurkkauksen" sivustoonsa. On siinä sastamalaisella nyt kaski käännettävänä! Motkottamisen ja möyryämisen tilalle pitäisi siis tulla kehuminen ja kiitteleminen! Maijun mielestä siihen ei tarvita kuin silmien ja korvien auki pitämistä: täällä on todella paljon aihetta kiitokseen!