Veikko Lakkala in memorian
Veikko Lakkala, lausuntataiteilija †13.4.2010
Veikko Lakkala in memorian †13.4.2010
Veikko Lakkala kuuluu tyrvääläiseen Ikola-sukuun. Tämän suvun kantaisäksi valitun Tuomas Harjasen, ent. Ikola, neljäs lapsi Helena Karoliina Tuomaantytär syntyi 31.7. 1843 Tyrväällä. Hänen puolisonsa oli Kristian Matinpoika Anola, ent. Annala, s. Tyrvää 7.6. 1845. He saivat kahdeksan lasta, joista Anna Karoliina, Veikon äiti, oli neljänneksi vanhin. Hän syntyi Tyrväällä 9.12.1877. Mentyään naimisiin Malakias (Kiia) Matinpoika Lakkalan, ent Uteli, kanssa he asettuivat asumaan Karkkuun. Kiia oli syntynyt Orivedellä 8.2. 1872. Heille syntyi Karkussa seitsemän lasta ja vielä viimeisenä Anna sai nuorimpansa Veikon, joka syntyi 22.4.1921. Vanhimmat lapsista, kaksi tytärtä kuolivat alkukesästä 1918. Yksi pojista kuoli jo puolivuotiaana Tyrväällä 1909 ja Mauno 22-vuotiaana Karkussa 1929.
Perheen elanto tuli Karkun sahalta. Anna oli siellä työssä 35 vuotta ja Kiia 1900-luvun alusta kuolemaansa saakka. Hän sai surmansa kansalaissodan uhrina Hämeenlinnassa 17.7.1918. Anna elätti siis 5-lapsisen perheensä yksin! Hän harrasti puutarhanhoitoa, käsitöitä, lähetysompeluseuratoimintaa, uskonnollista kirjallisuutta hän luki ja oli ahkera kirkossa kävijä.
Veljeksistä Tuomo oli Karkun kunnallislautakunnan jäsen ja toimi useissa luottamustehtävissä vuoteen 1968 asti. Tuomo harrasti kirjallisuutta ja seuranäyttämötoimintaa.
Toinen veljistä Viljo Matias oli maalari. Ensin kiiltonahkamaalarinan Epilän kenkätehtaassa ja sitten maalarina Tampereen kaupungilla.
Taisto Olavi Lakkalasta tuli tekstiilialan kauppias, jota ammattia hän harjoitti Alavudella vaimonsa Liisan kanssa. Taiston harrastuksiin kuului puutarhanhoito, kirjallisuus, rotary- ja SPR-toiminta.
Veikko Johannes Lakkala kävi veljensä Taiston tavoin Karkun evankelisen kansanopiston (1939) ja sodan jälkeen Tampereen kauppakoulun (1947). Elämäntyönsä hän teki konttoristina SMK:n pääkonttorissa Tampereella, josta eläke 63 vuotiaana. Veikko harrasti puutarhanhoitoa, posliinimaalausta ja lausuntaa. Aviopuoliso Aino Kyllikki Karppinen (1958), s. Ruokolahti 15.4.1926, †1984, oli koulutukseltaan fil.maist. ja heille syntyi kaksi lasta: Hannu Uolevi ja Minna Helena.
Me tunnemme Veikko Lakkalan lausuntataiteilijana. Pirkanmaalla ei liene yhtään seura-, seurakunta- tai työväentaloa, missä Veikko ei olisi esiintynyt lausujana. Innoitus runojen maailmaan on osaltaan veren perintöä mutta myös kansanopistokauden vaikutusta. 1930-luvulla Karkussa opetettiin nuoria määrätietoisesti runouden maailmaan. Samoin seuratoiminta esiintymisineen ja näytelmäpiireineen loi lähipiirissä innostavia mahdollisuuksia verbaalisesti lahjakkaalle pojalle. Tampereella Veikko teki kuolemaansa asti laajaa valistus- ja opintopiirityötä runouden harrastajien hyväksi vuosikymmenien ajan. Hänen vetämänsä runopiirit saivat laaja huomiota myös lehdistön kautta. Hänen runojensa maailma oli laaja. Veikko nautti runojen mahdista sielun ja mielen tulkkina: isänmaa, luonto, ihminen, uskonto, huumori, taide - kaikki sopivat hänen huulilleen. Mitään ylilyöntejä tai räävittömyyttä hän ei koskaan käyttänyt. Hän löysi aina runon todellisen hienouden ja syvän sanoman. Siinä oli Veikon suuri tehtävä tälle maailmalle.
Elämänsä viimeisillä vuosikymmenillä Veikko sai rinnalleen toisen taiteilijan, Helena Frankberg-Lakkalan. Heidät vihittiin 1988. Helena väitteli vielä terveydenhoitoalan ja taidehistoria tohtoriksi. Siis kaksi erillistä opinnäytettä! Tässä vaiheessa Veikon luovuus puhkesi todelliseen loistoonsa. Taide ja tiede pukivat taidetta. Syntyi mm. oma kirkko luonnon helmaan. Siitä kasvoi hengellinen ja henkinen aarre, jonka kautta moni hieno tapahtuma ja tuote pulppusi kaikille avoimen Taivaan alla. Veikko ja Helena tekivät yhdessä mm. merkittävää kristillistä hyväntekeväisyystoimintaa Lazarus-ritarikunnan kautta.
Veikko Lakkala kuuluu tyrvääläiseen Ikola-sukuun. Tämän suvun kantaisäksi valitun Tuomas Harjasen, ent. Ikola, neljäs lapsi Helena Karoliina Tuomaantytär syntyi 31.7. 1843 Tyrväällä. Hänen puolisonsa oli Kristian Matinpoika Anola, ent. Annala, s. Tyrvää 7.6. 1845. He saivat kahdeksan lasta, joista Anna Karoliina, Veikon äiti, oli neljänneksi vanhin. Hän syntyi Tyrväällä 9.12.1877. Mentyään naimisiin Malakias (Kiia) Matinpoika Lakkalan, ent Uteli, kanssa he asettuivat asumaan Karkkuun. Kiia oli syntynyt Orivedellä 8.2. 1872. Heille syntyi Karkussa seitsemän lasta ja vielä viimeisenä Anna sai nuorimpansa Veikon, joka syntyi 22.4.1921. Vanhimmat lapsista, kaksi tytärtä kuolivat alkukesästä 1918. Yksi pojista kuoli jo puolivuotiaana Tyrväällä 1909 ja Mauno 22-vuotiaana Karkussa 1929.
Perheen elanto tuli Karkun sahalta. Anna oli siellä työssä 35 vuotta ja Kiia 1900-luvun alusta kuolemaansa saakka. Hän sai surmansa kansalaissodan uhrina Hämeenlinnassa 17.7.1918. Anna elätti siis 5-lapsisen perheensä yksin! Hän harrasti puutarhanhoitoa, käsitöitä, lähetysompeluseuratoimintaa, uskonnollista kirjallisuutta hän luki ja oli ahkera kirkossa kävijä.
Veljeksistä Tuomo oli Karkun kunnallislautakunnan jäsen ja toimi useissa luottamustehtävissä vuoteen 1968 asti. Tuomo harrasti kirjallisuutta ja seuranäyttämötoimintaa.
Toinen veljistä Viljo Matias oli maalari. Ensin kiiltonahkamaalarinan Epilän kenkätehtaassa ja sitten maalarina Tampereen kaupungilla.
Taisto Olavi Lakkalasta tuli tekstiilialan kauppias, jota ammattia hän harjoitti Alavudella vaimonsa Liisan kanssa. Taiston harrastuksiin kuului puutarhanhoito, kirjallisuus, rotary- ja SPR-toiminta.
Veikko Johannes Lakkala kävi veljensä Taiston tavoin Karkun evankelisen kansanopiston (1939) ja sodan jälkeen Tampereen kauppakoulun (1947). Elämäntyönsä hän teki konttoristina SMK:n pääkonttorissa Tampereella, josta eläke 63 vuotiaana. Veikko harrasti puutarhanhoitoa, posliinimaalausta ja lausuntaa. Aviopuoliso Aino Kyllikki Karppinen (1958), s. Ruokolahti 15.4.1926, †1984, oli koulutukseltaan fil.maist. ja heille syntyi kaksi lasta: Hannu Uolevi ja Minna Helena.
Me tunnemme Veikko Lakkalan lausuntataiteilijana. Pirkanmaalla ei liene yhtään seura-, seurakunta- tai työväentaloa, missä Veikko ei olisi esiintynyt lausujana. Innoitus runojen maailmaan on osaltaan veren perintöä mutta myös kansanopistokauden vaikutusta. 1930-luvulla Karkussa opetettiin nuoria määrätietoisesti runouden maailmaan. Samoin seuratoiminta esiintymisineen ja näytelmäpiireineen loi lähipiirissä innostavia mahdollisuuksia verbaalisesti lahjakkaalle pojalle. Tampereella Veikko teki kuolemaansa asti laajaa valistus- ja opintopiirityötä runouden harrastajien hyväksi vuosikymmenien ajan. Hänen vetämänsä runopiirit saivat laaja huomiota myös lehdistön kautta. Hänen runojensa maailma oli laaja. Veikko nautti runojen mahdista sielun ja mielen tulkkina: isänmaa, luonto, ihminen, uskonto, huumori, taide - kaikki sopivat hänen huulilleen. Mitään ylilyöntejä tai räävittömyyttä hän ei koskaan käyttänyt. Hän löysi aina runon todellisen hienouden ja syvän sanoman. Siinä oli Veikon suuri tehtävä tälle maailmalle.
Elämänsä viimeisillä vuosikymmenillä Veikko sai rinnalleen toisen taiteilijan, Helena Frankberg-Lakkalan. Heidät vihittiin 1988. Helena väitteli vielä terveydenhoitoalan ja taidehistoria tohtoriksi. Siis kaksi erillistä opinnäytettä! Tässä vaiheessa Veikon luovuus puhkesi todelliseen loistoonsa. Taide ja tiede pukivat taidetta. Syntyi mm. oma kirkko luonnon helmaan. Siitä kasvoi hengellinen ja henkinen aarre, jonka kautta moni hieno tapahtuma ja tuote pulppusi kaikille avoimen Taivaan alla. Veikko ja Helena tekivät yhdessä mm. merkittävää kristillistä hyväntekeväisyystoimintaa Lazarus-ritarikunnan kautta.
Kalevan suuntasiskojen huivimerkki on Veikkon käsialaa
Lippukunnan huivimerkki
Piirtäjä: Veikko Lakkala v. 1963
Kolmiapilan muoto ja väri saatiin lipusta.
Harmaa reunaväri symbolisoi lipun hopeapajunoksaa.
Kaikkiin ilmansuuntiin osoittavat kompassinuolet kuvastavat kansainvälisyyttä.
Pohjoisnuoli osoittaa oikean suunnan, ylös kohti Kristusta.
Piirtäjä: Veikko Lakkala v. 1963
Kolmiapilan muoto ja väri saatiin lipusta.
Harmaa reunaväri symbolisoi lipun hopeapajunoksaa.
Kaikkiin ilmansuuntiin osoittavat kompassinuolet kuvastavat kansainvälisyyttä.
Pohjoisnuoli osoittaa oikean suunnan, ylös kohti Kristusta.
Runovakka, Eläkeikäisten ja vammaisten runoja, koonnut Veikko Lakkala, 1987
Suomen itsenäisyyden 70. vuotena, 1987, Suomen Kristillinen Eläkeliitto ry julkaisi Veikko Lakkalan kokoaman runokirjan, jonka osat ovat:
1) Ingressiruno, Toivo Seppälä, "Elämän ylätasangolla"
2) Adventin odotuksesta jouluriemuun ( 10 runoa)
3) Pitkäperjantaista pääsiäisen iloon ( 6 runoa)
4) Keväästä syksyyn ( 15 runoa)
5) Ihmisen elinpäivät ( 26 runoa)
6) Isän hoidossa ( 32 runoa)
7) Hätä ja tuska maailman ( 17 runoa)
Ilmoitan näillä sivuilla, mikäli saamme vielä tätä erinomaista kokoelmaa Kristilliseltä Eläkeliitolta edulliseen yhteishankintahintaan! Sukukokouksessa voimme sitten tehdä kristillisen jaon.
1) Ingressiruno, Toivo Seppälä, "Elämän ylätasangolla"
2) Adventin odotuksesta jouluriemuun ( 10 runoa)
3) Pitkäperjantaista pääsiäisen iloon ( 6 runoa)
4) Keväästä syksyyn ( 15 runoa)
5) Ihmisen elinpäivät ( 26 runoa)
6) Isän hoidossa ( 32 runoa)
7) Hätä ja tuska maailman ( 17 runoa)
Ilmoitan näillä sivuilla, mikäli saamme vielä tätä erinomaista kokoelmaa Kristilliseltä Eläkeliitolta edulliseen yhteishankintahintaan! Sukukokouksessa voimme sitten tehdä kristillisen jaon.
Toivo Seppälä: Elämän ylätasangolla
Eivät ehdy onnemme aiheet,
kasvua kaikki elämämme vaiheet.
Sitä kun muistaa hyvä on olla,
elämän ylätasangolla.
Puhaltaa siellä raikkaat tuulet,
elämän haasteen yhä sä kuulet.
Usein paistaa, välillä sataa,
aurinko kiertää kultaista rataa.
Jumalan armoa meille riittää -
taitaisimmepa siitä kiittää.
kasvua kaikki elämämme vaiheet.
Sitä kun muistaa hyvä on olla,
elämän ylätasangolla.
Puhaltaa siellä raikkaat tuulet,
elämän haasteen yhä sä kuulet.
Usein paistaa, välillä sataa,
aurinko kiertää kultaista rataa.
Jumalan armoa meille riittää -
taitaisimmepa siitä kiittää.